sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Päivityksiä, osa 2



Blogin puolella on eletty pientä hiljaiseloa, mutta Simsissä on tapahtunut sitäkin enemmän, myös Pinguloiden suvun puolella. Pari päivää sittenhän tuli jälleen päivitys, joka tällä kertaa sisälsi mm. kellarit, uudistuneen maalaustelineen käytön (nyt sim voi maalata mitä tahansa ympäristöstään) ja pääsiäisen kunniaksi koristemunien metsästyksen! Pääsisäismunat löydettyään saa jättimäisen pehmopupun. Lisäksi pelehtimisviikonlopun vuoksi on tullut uusi (alaston) tonttu ja pari uutta hiustyyliä. 

Kellareita voi tehdä nyt jopa 2 kerrosta alaspäin ja lisäksi yläkerrosten määrää lisättiin yhdellä, joten nyt voi tehdä kuusikerroksisia taloja, entisen kolmekerrosten sijaan! On tullut myös kellarityökalu, jolla pystyy kätevästi luomaan valitun huoneen alapuolelle kellarikerroksen. 

Pinguloiden kellari
Laitoin kellariin lähinnä kaiken epäsisustuksellisen, mitä en taloon muutoin saanut "yhdistettyä". Kellarissa on siis kolme huonetta; "aulahuone" (sis. sohvan, flyygelin jne. + keräilytavaroita), "tutkimushuone" (sis. mikroskoopin, enemmän keräilyjuttuja + sammakkokasvatuksen) ja nyrkkeilyhuone, josta löytyy ainoastaan kaksi nyrkkeilysäkkiä, peili ja ovi. Aulahuoneen vähäinen sisustus on lähinnä flyygelin takia, sen kun olisin halunnut jo varsinaisesti talon puolelle, mutta turhan isona ei minnekään mahtunut. 



Pingulan suvussa nuorimmaisetkin toisen sukupolven edustajat pääsevät pian aikuisikään, parilla jo puolisokin olemassa. Myös Nana on pian tulossa mummuksi, näin pienesti vihjaten. Olen ajatellut jonkinlaisen perijä-äänestyksen täällä blogin puolella pitää, kun en itse osaa virallista perijää valita. Luca tosin todennäköisesti jäisi perijä-äänestyksestä pois, vanhimpana lapsena kun on jo muuttanut pesästä perhettä perustamaan. Lucasta puheen ollen...


Onneton tumpelokokki Luca onnistui sytyttämään itsensä tuleen ruokaa grillatessaan...


Onneksi Nana ei kauaa miettinyt ruvetessaan sammuttamaan esikoispoikansa yllä roihuavaa tulta. 

Vähän säikähtäneeltähän tuo näyttää, mutta onneksi hengissä säilyi.

Tarkoituksena olisi siis varmaan seuraavaksi postaukseksi tehdä perijä-äänestys, ainakin esittelyä vanhenneista lapsukaisista, jos nyt itsekseni perijän onnistunkin päättämään. Myöhemmin tulossa myös postausta ladatuista ja noista keräily- ja harrastusjutuista, ja pari muutakin aihetta on mielessä. Todennäköisesti menen myös sen huhtikuussa tulevan Duunipäivä-lisäosan ostamaan, josta sitten myös tulisi postausta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti